Olemme Punaisen Ristin kannatusjäsen vuonna 2022

Punainen Risti on toiminut Suomessa jo yli 140 vuoden ajan. Vapaaehtoisin voimin olemme valmiina auttamaan, kun saamme viranomaisilta avunpyynnön onnettomuuden tai katastrofin sattuessa. Vuonna 2021 olimme viranomaisten tukena muissa kuin koronatehtävissä yli 80 kertaa.


Apua annettiin esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsimisessä, materiaalisena tukena muun muassa tulipalojen yhteydessä sekä henkisenä tukena katastrofeissa ja onnettomuuksissa. Henkisen tuen koulutettujen vapaaehtoisten antamaa apua tarvittiin äkillisen kuoleman kohdanneen läheisten tukemisessa viikoittain.
Vuonna 2021 auttamistoiminnassamme korostui edelleen koronatehtävät, joissa kohtasimme


tuhansia varsinaissuomalaisia. Punaisen Ristin vapaaehtoisten apua tarvittiin erityisesti koronarokotusten ohjaus- ja neuvontatehtävissä useissa Varsinais-Suomen kunnissa. Tämän lisäksi vapaaehtoiset olivat viranomaisten tukena esimerkiksi monikielisessä koronatiedottamisessa.