Getting BIGGER

Getting BIGGER

Nonni, on aika purkaa ajatuksia ihan kirjalliseen muotoon. Eilen oli yksi merkittävimpiä päiviä yrittäjän polullani. Meinaan, että joku muukin uskoo tähän tekemiseen kuin me täällä Vetmanissa. Heti tämä lähtee väärälle uralle, joten hyppy takaisin ladulle. Ei, mennään siis luistelutyylillä kuitenkin.

Suuruuden ekonomiaa perustellaan suuruuden ekonomialla. Pienen toimijan rooliin kuuluu katsoa sivusta. Esimerkiksi osuustoiminta ja osuuskauppojen toiminta ei paljoa yrittäjää lämmitä. Tuntuu siis, ettei kisassa voi pärjätä. Ja sitten katse eteenpäin ja uskoa tulevaan. Meidän yrittäjien tärkeimmät resurssit löytyvät ihan läheltä: itse yrittäjä, perhe, yrityksen työntekijät ja asiakkaat.

Miten niin asiakkaat ovat resurssi? Miksi muuten tekisimme töitä? Ihanko vaan itseämme ja perhettämme varten? Vai yritystämme varten? Miltä tuntuu, kun asiakkaat uskovat ja luottavat? Paljon kysymyksiä ja tietty myös vastauksia. Ytimenä luottamus ja positiiviset tunteet. Ympärillä kuohuu ja tapahtuu. Joka tapauksessa menemme eteenpäin ja yhdessä. Kiitoksia teille asiakkaamme. Toimitusvaikeudet ovat nyt arkipäivää maailman tilanteen takia, mutta me jokainen teemme tahoillamme parhaamme!

Meinaa tämä blogi lähteä suossa hiihtämiseksi. Ja nyt on kevät ja suot jo sulia. Ainakin täällä Salossa päin. Ponnistus pinnalle ja lattea naamaan: yhdessä tekemisen riemu mahdollistaa kasvun. Vetmanilla on huone vuokrattuna IoT Campukselta, joka on jälleen kehityksen kehto Nokian suuruuden päivien jälkeen. Tämä huone on melkeinpä symbolinen, sillä kampuksen ilmapiiri yrityksineen, kouluineen, tehtaineen, hoivakoteineen avaa ovet ja ikkunat isoille teoille. Isot ajatuksetkin jo pelottavat, entäpä sitten isot teot. Joka tapauksessa eilinen päivä antaa uskoa tulevaan!

Stay tuned!

-Jouni

1 kommentti

Vetmanilla on aina ollut sellainen henki että autetaan ja hommataan mitä asiakas keksiikin tarvita. Kerran olin vierailulla Vetmanilla, ja kierroksella heidän varastollaan bongasin monta sellaista tuotetta joita tarvitsimme. Loistavaa palvelua kaikenkaikkiaan.

Susanna Niittymäki

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.